Uusin innostukseni käsityösaralla on kehräys. Monta vuotta olen pohtinut, että olisi ihana oppia tuottamaan itse omat lankansa, mutta kuitenkin se lopullinen kipinä antoi odotuttaa itseään kauan, kunnes tänä syksynä sitten iski.

Facebookista löytyi perinnerukki ryhmä Ämmä ja koukkari – Perinnerukin ystävät, jota varovasti selailemalla aloitin tutustumisen kehräyksen maailmaan.

Olen aina mieltänyt kehräyksen jotenkin hirvittävän haastavaksi, ja sitähän se onkin. Mutta mukavalla tavalla, antaen taas vähän jotain uutta käsillä tehtävää ja opeteltavaa.

Luonnollinen tie olisi ollut ostaa ensin rukki, ja siihen kehrättäväksi sopivaa materiaalia, mutta minulla meni päin vastoin. Ensin tuli yli 8 kg suomenlampaan käsittelemätöntä villaa, ja sitten piti ostaa vihdoin se rukki.

Koska rahatilanne ei päätä huimaa, ja pelkäsin sijoittaa isoa summaa uuteen juttuu, minkä kiinnostavuudesta en kuitenkaan ollut varma, päädyin ostamaan vanhan kiikkalaisen rukin Facebookin kirppisryhmän kautta. Ikää rouvalla on jo paljon, mutta omatessaan samanlaisen ulkonäön kuin mummoni rukilla, mitä lapsena huvikseni paljon poljin, se vei sydämeni. Ja se osoittautukin hyväksi ostokseksi halvasta hinnasta ja iästään huolimatta. Oli nimittäin siistissä kunnossa, sisätiloissa säilytettynä. Pyörä pyörii tasaisesti ja muutenkin osat olivat kaikki ehjiä. Riitti kun pölyt pyyhki pois ja rasvaili paikkoja niin hienosti lähti rukki vauhtiin.

Aluksi tietämättömänä yritin saada kehrättyä yhdellä nyörillä, joka kulki vain kehrän kautta, kunnes perinnerukkien ystävät auttoivat ja ohjeistivat millainen nyörityksen tulisi olla, ja sen jälkeen onkin alkanut homma luistamaan paremmin. Jonkinlaista langantapaista on tullut jo kehrättyä!

Pitkä matka on vielä siihen, että kelvollista lankaa saan aikaiseksi, mutta hiljaa hyvä tulee! Nyt sentään jo wanhan rouvan aivotukset alkaa vähän paremmin olla selvillä, ja ymmärrän vauhdikkaammin lankaa torveen ohjata.