Kihlauduimme avopuolisoni kanssa elokuussa 2018 ja hääpäivän päätimme jo ennen, kuin muille asiasta kerroimme. Kun hääpäivämme oli sovittu, aloin ideoimaan, mitä käsityöaiheista olisi päälläni häissämme, koska halusin, että jotain itsetehtyä olisi ylläni tärkeässä päivässäni. Huivi oli aika luonnollinen vaihtoehto, sillä halusin käsivarsilleni jotain, ettei vihkitilaisuudessa ja hääjuhlassa olisi liian “alaston” olo.
Jonkin aikaa “sitä oikeaa” huiviohjetta etsiessäni, vastaan tuli Lankakomeron Vernal Equinox Shawl Surprise eli kotoisemmin Kevätpäiväntasaus huivi. Sen muoto viehätti minua, samoin kuviot, ja se näytti kertakaikkisen upealle, ja päätin että siitä tulee häähuivini.

Langaksi valikoitui Wetterhoffin Sivilla. Sitä oli kehuttu käsityöryhmissä hyväksi, laadukkaaksi langaksi ja halusin kannattaa kotimaista yritystä. Ja lanka olikin ensin hypistelystä lähtien aivan mahtavan tuntuinen. Sen neulottavuus on loistava ja lanka tuntui todella laadukkaalle ja hyvälle.

Koska häihin ei enää huivin aloitusajankohtana ollut kauaakaan, piti pistää puikkoihin vipinää ja niinpä tämä huivi on matkannut mukanani vaikka missä. Aina, kun lähdimme autolla jonnekin vähän pidemmälle, nappasin työn mukaani ja luonnollisesti kotona sitä tuli paljon tehtyä. Mukana se oli myös työreissullani Venäjällä ja matkalla tuli junassa näperrettyä. Olipa se myös mukana Pesäkarhujen pesäpallo pelissäkin, kun hyvissä ajoin ennen peliä menin kentälle paikkaa itselleni varaamaan, niin samalla sai huivia eteenpäin tehtyä.

Viimeiset kerrokset huiviin tulikin tehtyä häiden alusviikolla, eikä valitettavasti kunnon pingotukseen riittänyt aikaa. Olimme hääkuvauksen yhdistäneet minun koemeikki ja -kampauspäivääni, jotta itse hääpäivältä saatiin yksi stressi pois. Joten huivi valmistui pikavauhdilla maanantai-iltana, jotta sain sen tiistain hääkuviini. Kuvaa hääpuvusta ja samalla huivistani olikin jo edellisessä postauksessa mutta lisään saman kuvan nyt vielä tähän loppuun!
Tämä huivimalli oli todella helppo ja nopea tehdä. Hyvänä apuna toimi KnitCompanion ohjelma, jonka avulla oli helppo pysyä kärryillä, millä rivillä ohjeessa olin menossa, eikä haitannut vaikka välillä pitikin taukoja neulomisessa. Aina löytyi kohta, mihin tuli jäätyä, kun vaan muisti palkin raahata eteenpäin työn edetessä.

Ompas kaunis huivi ja ihana idea, tällaista tahdon varmasti itsellekin tehdä sitten kun omien häiden aika koittaa😊
LikeLike